Matkamme on siirtynyt jo viimeiselle viikolle. Se on aina niin, että ensimmäinen matkapuolisko menee mukavan hitaasti, kun on niin paljon uutta nähtävää ja koettavaa. Toinen puoli taas sujuu niin nopeasti, ettei huomaakaan lähtöpäivän jo häämöttävän.
Viime päivät on
sään suhteen olleet aika monenkirjavat, välillä paistaa ja välillä sataa. Ja
satanut onkin todella runsaasti lähes joka päivä. Päivälämpötilat ovat
pysytelleet tukevasti noin 18 asteessa eikä yölläkään lämpö ole pudonnut
juurikaan alle 14 asteen. Mutta on kosteaa! Kun kosteusprosentti viimeisen
viikon aikana on heilunut yli 90 %:ssa, niin pyykit eivät tahdo tahdo kuivua
millään, vaatekaapin vaatteet ovat jatkuvasti hieman viileän kosteita eikä kylpypyyhe
ole koskaan kuiva. Aurinko lämmittää mukavasti edelleen
Vuokranantajamme pysäyttivät meidät eilen illalla tullessamme kotiin ja kertoivat, että siivooja oli ilmoittanut heille kosteusongelmista. Olohuoneen ja kylppärin välinen seinä tuntuu lattian läheltä kylmän kostealta ja paikoitellen näkyy pieniä tummentuneita kohtia! No nyt sille ei voi mitään. He joutuvat sen varmaan jossain vaiheessa korjaamaan. Toivottavasti siihen ei ala tulla hometta, sitten ollaan ongelmissa. Onneksi tulevat päivät ovat varsin aurinkoisia ja lämpimiä, joten tuskin ongelmia on. Sitä paitsi lähdemme pariksi päiväksi Lagosiin tapaamaan ystäviämme, joten kovin montaa päivää emme täällä enää ole.
Viime päivinä emme
ole paljoakaan kulkeneet muualla kuin lähiseuduilla. Lauantaina onneksi
pääsimme torille ja halliin, se on jokaviikkoinen elämys. Yllättävän paljon
ihmisiä on edelleen myös tällä Olhaossa. Aikaisempina vuosina turistien määrä on
vähentynyt huomattavasti marraskuun alettua. Paikalliset tuottajat myyvät torilla omia vihanneksia ja hedelmiä
Olimme lounaalla Cha-cha-cha -ravintolassa, joka mielestämme on yksi kaupungin parhaita ravintoloita. Grillatut jättikatkaravut ja lampaankyljykset olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin. Tänne tulemme uudelleen viikon päästä ”Isänpäiväillalliselle”.
Ulkoapäin katseltuna ravintola ei näytä kovin kummoiselta, mutta ravintola on aina täynnä ja ruoka todella herkullista.
Kokkailemme usein myös kotona, sillä keittiö on ihan hyvä. Ainoa heikko puoli on muutamien keittiövälineiden puuttuminen tai huono kunto samoin kuin se, että tuoreita yrttejä ei meinaa saada mistään, ei torilta eikä kaupoista. Sunnuntaina kävimme ostamassa kilon juuri kerättyjä sinisimpukoita. Hinta oli 6 euroa/kg. Keitimme simpukat perinteisesti valkoviinissä, salottisipuleiden ja ranskalaisten yrttien sekä persiljan kanssa. Simpukat olivat todella hyviä ja liemi erinomaisen herkullista.
Sinisimpukoita valkoviiniliemessä
Maanantaina kävimme myös MAR Shopping Centerissä, joka sijaitsee vajaan parinkymmenen kilometrin päässä. Se on iso, hieno ja varsin moderni ostoskeskus, rakennettiin vajaa 5 vuotta sitten. Näin maanantaina väkeä oli onneksi harvakseltaan toisin kuin Pyhäinpäivän aattona viime viikolla. Ostoskeskuksen vieressä on monipuolinen ”outlet” puoli, jossa myydään merkkituotteita edullisempaan hintaan. Jos ostoksia haluaan tehdä täälläpäin, niin tuolta saa miltei mitä vain.
Illalla tapasimme Ria Marinan sisäänkäynnin luona kaksi viehättävää suomalaista rouvaa, jotka olivat ison golfporukan kanssa ja asuivat nyt kuukauden verran samassa talokompleksissa kuin mekin. Mukavia tyyppejä Kemistä ja Helsingistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti