maanantai 11. marraskuuta 2024

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Neljä viikkoa on nyt ohi ja huomenna on lähdön aika. Sää on ollut todella vaihteleva, on ollut paljon sateita ja tuulia, jopa myrskyjä. Vettä on tullut joinain päivinä enemmän kuin normaalisti kuukaudessa. Lämpöä on riittänyt, päivällä lämpöä on ollut 20 asteen kummankin puolen, yöllä taas matalimmillaan noin 12 asteessa ja parhaimmillaan noin 18 asteessa. Ulkoilman kosteus on ollut korkea, vasta nyt viime päivinä se on laskenut noin 60 %:n tasolle ollen päiväkausia yli 90 %:n.

Merihevonen on Olhaon tunnus
Turismi on lisääntynyt myös täällä Olhaossa merkittävästi. Aikaisempina vuosina marraskuun alkaessa kaupunki on hiljentynyt lähes kokonaan ja monet ravintoloitsijat ovat panneet liikkeensä kiinni ja lähteneet omille lomilleen vilkkaan sesongin jälkeen. Nyt tilanne on toinen. Niin kuin Lagosin hotellin vastaanottohenkilö sanoi, että aikaisemmin oli high-season ja sitten tuli low-season. Nyt tuntuu, että vähintään mid-season jatkuu ja jatkuu vain koko ajan. Olhaon lauantaitorit ovat edelleen ylikansoitettuja ja se johtuu suurelta osin lähiseuduilla olevista turisteista, koska sunnuntaisin kaupunki taas hiljenee.

Paikalliset kokoontuvat torin laitaan juttelemaan

Säästä ja hiukan myös terveysongelmista johtuen olemme olleet aika paljon täällä ”kotinurkissa”, sillä Olhaossa on edelleen paljon nähtävää ja koettavaa. Viime päivien runsaat kävelyt ovat panneet selän ja lonkat koville ja hyvät yöunet ovat olleet nyt hakusessa. 

Pääsimme vihdoinkin tutustumaan Olhaon vanhaan kirkkoon vuodelta 1709
 Toki olemme reissanneetkin jonkin verran: kävimme Espanjan puolella Ayamontessa, Lagosissa, Sagresissa, Ferragudossa, Silvesissä, Sao Bartolomeo de Messinesissa, Loulessa ja Farossa. Tapasimme ystäviämme sekä Espanjassa että Lagosissa. Aika hauskaa sekin! Olemme tavanneet muutamia kivoja pariskuntia ravintoloissa, ja niistä on syntynyt hienoja kohtaamisia. Muita suomalaisia emme juurikaan ole täällä nähneet, mutta tänä vuonna samassa asuinkompleksissa asuu kaksi 30 hengen golf porukkaa, joista olemme tavanneet 7 eri henkilöä. Varsinkin tämä meidän viimeinen viikkomme on ollut sekä meidän että golfaajien kannalta tosi hieno ja aurinkoinen. Tänään viimeisenä vierailupäivänä aurinko paistaa aivan pilvettömältä taivaalta ja ulkona on 23 astetta lämmintä.

Iberian harakka, kiuru, lapasorsa, tiltaltti ja lisko - tällainen oli eilinen kuvasaalis
 Eilen kävelimme läpi perinteisen Ria Formosa Centerin luontopolun yhdessä Marjan ja Ilkan kanssa. Sää oli mainio, jopa ehkä helteinen, mutta metsässä kävely virkistää aina. Bongasimme muutamia lintuja, ihailimme vuoroveden aiheuttamia ilmiöitä ja löysimme muutamia viittoilijarapujakin. Tämä luontopolku on aina mukava kulkea.

Harmillisesti tänä vuonna jäivät väliin sekä käynnit läheisillä saarilla että syömässä mustekalaa Santa Luziassa. Mutta jotain täytyy jättää seuraavaan kertaan!

Adeus Olhao!

 


lauantai 9. marraskuuta 2024

Sagres – end of the world

Sagres sijaitsee Euroopan lounaisimmassa nurkassa. Sieltä avautuu aava Atlantin valtameri. Sagres on valtavan suosittu näköalapaikka, siellä käy vuosittain miljoonia turisteja ympäri maailman. Sen vetonaula on ehdottomasti auringonlasku, sillä aurinko nähdään sukeltavan meren syliin. Sagresin lempinimi ”End of The World” juontuu sen ajan maailmankäsityksestä, jolloin maapallo oli litteä ja sen äärilaita oli siellä.

Fortaleza de Sagres on valtavan iso linnoitus

 
Varjoliitäjät nauttivat hienoista tuulista
Rannat ovat äkkijyrkkiä, ehkä jopa yli 30 metrisiä töyräitä. Rannassa meri tyrskyää, minkä vuoksi lähiseudun rannat ovat erityisesti surffaajien suosiossa. Maisema on sanoin kuvaamattoman kaunis. Maaperä on todella karua, kivistä. Yksittäiset villikrookukset yrittävät tunkea kivien lomassa, mutta muuten siellä ei kasva mitään. Monet varjoliitäjät näyttivät nauttivan hyvistä tuulista ja aurinkoisesta säästä.

Rannikko on jylhää koko niemen alueeella
Niemen päässä on 1400-luvulla rakennettu linnoitus Fortaleza de Sagres. Sen rakennutti Henrik Purjehtija, joka työskenteli sieltä käsin varustaessaan laivoja tutkimusmatkoja varten. Linnoituksen yhteydessä on vajaa 50 metriä halkaisijaltaan oleva ”Rosa dos Ventos” eli Tuulten ruusu. Se näyttää ihan aurinkokellolta, mutta sitä se ei ilmeisestikään ole. Mitä varten se on tehty, on jäänyt hämärän peittoon.

Rannikon jyrkänteet ovat kymmenien metrien korkuisia
 Linnoituksen keskellä on myös pieni, valkoiseksi rapattu kirkko, Igreja da Nossa Senhora da Graça, joka rakennettiin vuonna 1570.

Igreja da Nossa Senhora da Graça rakennettiin 1570
 Linnoitus vahingoittui pahasti vuoden 1755 maanjäristyksen yhteydessä ja se restauroitiin nykyiseen muotoon 1900-luvulla. On vaikeaa ymmärtää, että maanjäristyksen aiheuttama tsunami vyöryi linnoituksen yli ja tuhosi sen suurelta osin.

Korkeista jyrkänteistä huolimatta kalastajia näkyi aika paljon

 


tiistai 5. marraskuuta 2024

Sadetta, aurinkoa, lämpöä ja kosteutta – sellainen on Algarve syksyllä

Matkamme on siirtynyt jo viimeiselle viikolle. Se on aina niin, että ensimmäinen matkapuolisko menee mukavan hitaasti, kun on niin paljon uutta nähtävää ja koettavaa. Toinen puoli taas sujuu niin nopeasti, ettei huomaakaan lähtöpäivän jo häämöttävän. 

Aurinko lämmittää mukavasti edelleen
Viime päivät on sään suhteen olleet aika monenkirjavat, välillä paistaa ja välillä sataa. Ja satanut onkin todella runsaasti lähes joka päivä. Päivälämpötilat ovat pysytelleet tukevasti noin 18 asteessa eikä yölläkään lämpö ole pudonnut juurikaan alle 14 asteen. Mutta on kosteaa! Kun kosteusprosentti viimeisen viikon aikana on heilunut yli 90 %:ssa, niin pyykit eivät tahdo tahdo kuivua millään, vaatekaapin vaatteet ovat jatkuvasti hieman viileän kosteita eikä kylpypyyhe ole koskaan kuiva.

Vuokranantajamme pysäyttivät meidät eilen illalla tullessamme kotiin ja kertoivat, että siivooja oli ilmoittanut heille kosteusongelmista. Olohuoneen ja kylppärin välinen seinä tuntuu lattian läheltä kylmän kostealta ja paikoitellen näkyy pieniä tummentuneita kohtia! No nyt sille ei voi mitään. He joutuvat sen varmaan jossain vaiheessa korjaamaan. Toivottavasti siihen ei ala tulla hometta, sitten ollaan ongelmissa. Onneksi tulevat päivät ovat varsin aurinkoisia ja lämpimiä, joten tuskin ongelmia on. Sitä paitsi lähdemme pariksi päiväksi Lagosiin tapaamaan ystäviämme, joten kovin montaa päivää emme täällä enää ole.

 

Paikalliset tuottajat myyvät torilla omia vihanneksia ja hedelmiä
Viime päivinä emme ole paljoakaan kulkeneet muualla kuin lähiseuduilla. Lauantaina onneksi pääsimme torille ja halliin, se on jokaviikkoinen elämys. Yllättävän paljon ihmisiä on edelleen myös tällä Olhaossa. Aikaisempina vuosina turistien määrä on vähentynyt huomattavasti marraskuun alettua. 

 

Olimme lounaalla Cha-cha-cha -ravintolassa, joka mielestämme on yksi kaupungin parhaita ravintoloita. Grillatut jättikatkaravut ja lampaankyljykset olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin. Tänne tulemme uudelleen viikon päästä ”Isänpäiväillalliselle”.

Ulkoapäin katseltuna ravintola ei näytä kovin kummoiselta, mutta ravintola on aina täynnä ja ruoka todella herkullista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokkailemme usein myös kotona, sillä keittiö on ihan hyvä. Ainoa heikko puoli on muutamien keittiövälineiden puuttuminen tai huono kunto samoin kuin se, että tuoreita yrttejä ei meinaa saada mistään, ei torilta eikä kaupoista. Sunnuntaina kävimme ostamassa kilon juuri kerättyjä sinisimpukoita. Hinta oli 6 euroa/kg. Keitimme simpukat perinteisesti valkoviinissä, salottisipuleiden ja ranskalaisten yrttien sekä persiljan kanssa. Simpukat olivat todella hyviä ja liemi erinomaisen herkullista.

Sinisimpukoita valkoviiniliemessä

Maanantaina kävimme myös MAR Shopping Centerissä, joka sijaitsee vajaan parinkymmenen kilometrin päässä. Se on iso, hieno ja varsin moderni ostoskeskus, rakennettiin vajaa 5 vuotta sitten. Näin maanantaina väkeä oli onneksi harvakseltaan toisin kuin Pyhäinpäivän aattona viime viikolla. Ostoskeskuksen vieressä on monipuolinen ”outlet” puoli, jossa myydään merkkituotteita edullisempaan hintaan. Jos ostoksia haluaan tehdä täälläpäin, niin tuolta saa miltei mitä vain.

 


Illalla tapasimme Ria Marinan sisäänkäynnin luona kaksi viehättävää suomalaista rouvaa, jotka olivat ison golfporukan kanssa ja asuivat nyt kuukauden verran samassa talokompleksissa kuin mekin. Mukavia tyyppejä Kemistä ja Helsingistä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Neljä viikkoa on nyt ohi ja huomenna on lähdön aika. Sää on ollut todella vaihteleva, on ollut paljon sateita ja tuulia, ...